Asemanseuduilla on kaupunkien keskusta-alueiden kehittämisessä entistä suurempi merkitys asumisen, palvelujen, työpaikkojen ja yritystoiminnan paikkoina sekä eri liikennemuotoja yhdistävinä matkaketjujen ja kestävän kaupunkirakenteen solmupisteinä. Kaupunkirakenteen tiivistämisen, toimivan liikennejärjestelmän, kaupunkiseutujen kasvun ja vähähiilisyyden tavoitteet, kaikki yhdessä asettavat haasteita asemanseutujen maankäytön suunnittelulle ja toteutukselle. Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maakunta-, yleis- ja asemakaavoitus luovat sille perustan. Kaupunkitilan kehittämisessä on otettava myös huomioon mm. rautateiden henkilö- ja tavaraliikenteen toimivuus ja kehittämistarpeet sekä junaliikenteen melu- ja tärinävaikutukset.
Valtio, kaupungit ja elinkeinoelämä ja muut keskeiset sidosryhmät ovat käynnistäneet kehittämistoimia, joilla vaikutetaan asemanseutujen maankäytön keskeisiin osa-alueisiin ja niiden yhteensovittamiseen. Yksi osaalueja keskeinen haaste on asemanseutujen tonttipohjan ja kiinteistömassan omistussuhteiden kirjavuus. Asemarakennusten ja asema-alueiden omistussuhteet vaihtelevat VR-Yhtymä Oy:n, Senaatti-kiinteistöjen, Liikenneviraston, kaupunkien ja kuntien sekä yksityisen sektorin kesken. Valtion maanomistajien yhteistyöryhmä julkisti huhtikuussa 2016 aiheesta selvityksen ”Valtion toimintamalli asemanseutujen ja ratapiha-alueiden kehittämisessä”.
Asemanseutujen kehittäminen edellyttää maankäytön suunnitteluperiaatteiden, sopimuskäytäntöjen ja uusien rahoitus- ja investointimallien entistä parempaa yhteensovittamista muun liikennejärjestelmän sekä väylien ja alueidenkäytön kokonaissuunnitteluun. Keskeinen tavoite suunnittelussa on asemanseutujen toiminnallisuuden ja saavutettavuuden parantaminen. Asemanseutujen maankäytön suunnittelussa on myös huomioitava palveluvarustuksen tarpeet, turvallisuusnäkökohdat, viihtyisä ja esteetön liikkumisympäristö, kestävän kehityksen periaatteet sekä asemanseutujen suhde muuhun ympäröivään seutuun, aluekeskuksiin ja kaupunkikehittämiseen.
Asemanseutujen maankäytön suunnittelussa tulee sovittaa toimenpiteet sekä paikalliseen että kansalliseen ja kansainväliseen liikennejärjestelmään. Esimerkkinä tästä on Kehärata, joka yhdistää Vantaankosken radan Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta päärataan parantaen paitsi Helsingin seudun joukkoliikennejärjestelmää niin lentoaseman saavutettavuutta sekä Helsingin seudulta että Tikkurilassa tapahtuvan vaihdon kautta muualta Suomesta ja Venäjältä (Hki-Pietari-yhteys).