Hämeenlinnan Asemanrannan alueen sijainti on ainutlaatuinen. Alue sijaitsee järven rannalla, kansallisen kaupunkipuiston kainalossa, Suomen kasvukäytävän keskiössä Helsinki-Tampere akselilla. Alueelta käsin on tarjolla laaja ja monipuolinen maan kilpailukykyisin työmarkkina-alue. Asemakaava mahdollistaa keskustamaisen tiiviin, noin 1000 – 1200 asukkaan asuinalueen toteuttamisen lähipalveluineen joukkoliikenteen äärelle noin kilometrin päähän keskustasta. Alueelle rakentuu yhteensä 22 uutta asuin-liikerakennusta ja niille yhteensä 10 yhteiskäyttöistä piha-aluetta. Ensimmäiset rakennushankkeet aloitetaan vuoden 2017 aikana. Alueelle toteutettavan pysäköintilaitoksen (noin 600 ap) yhteyteen toteutetaan palveluita kuten päivittäistavarakauppa. Lisäksi alueelle rakennetaan päiväkoti. Vanajaveden ranta ja Varikonniemi säilyvät nykyiseen tapaan virkistysalueena.